Sami Selio
 
 
 

Sami Seliö on Formula 1 -veneiden MM-sarjan kärkikuljettaja ja kauden 2007 mailmanmestari. Seliö on saanut arvostusta useasti myös kilpailujen ulkopuolelta mm. valinnalla Pohjoismaiden parhaaksi kilpaveneilijäksi sekä vuoden moottoriveneilijä. Kauden 2010 alkaessa Seliö perusti oman Junioritallin..

-Formula 1 -veneiden MM-sarja toimii vastaavalla tavalla kuin autojen Grand Prix-ratasarjat. Sarjassa on mukana 12 ammattilaistiimiä, jokaisessa tallissa on kaksi pilottia sekä varakuljettaja, Sami kertoo.

Formula 1 -venesarja on kansainvälinen merkkituote.

- Kuljettajapuolella eri kansakunnat ovat hyvin edustettuina. Sarjassa on pilotteja yhdestätoista eri maasta.

Syntynyt 1975

Uran huippuhetket:
1987Ensimmäinen kisavene (Samin isän kehittämä SJ-15 luokan vene)
1990Junioriluokan suomenmestari
1991F4-luokkaan 16 vuotiaana sarjan historian nuorimpana kuljettajana
19921996 F4-luokan MM-sarja, kisoja suomessa ja ulkomailla
1996F4-luokan MM kolmonen
1997Harjoittelua ja testausta F3-luokan veneellä
1999F1-luokassa 6/8 kilpailua. Sijoitus yhdeksäs. Valinta vuoden tulokkaaksi.
1999F1-luokka. Sijoitus yhdestoista. Vuoden PR-veneilijä. Ensimmäistä kertaa palkintopallilla.
2000F1-luokka. Johnsonin tehdaskuljettaja. 15 sija MM-sarjassa.
2001F1-luokka. Toinen Malesian GP:ssä. 9 sija MM-sarjassa.
2002F1-luokka. Toinen Portugalissa. 11 sija MM-sarjassa.
2003F1-luokka. MM-sijoitus kymmenes.
2004F1-luokka. Viides MM-sarjassa.
2005F1-luokka. Toinen MM-sarjassa.
2006F1-luokka. Kahdeksas MM-sarjassa.
2007F1-luokan maailmanmestari
2008F1-luokka. Toinen sija MM-sarjassa.
2009F1-luokka. Kolmas sija MM-sarjassa.
 
LIVE RACE
GALLERY
NEWS
Seliš FACEBOOK
Seliš TWITTER
SelišYOUTUBE
SPONSORS
HOUSE PROJECT
JUNIOR TEAM
CATCH A RIDE!
REGISTER

Santtu Lahdelma Director Sales & Marketing | Mad Croc F1 Team | S&S Marketing Oy PL 54 FI-00811 Helsinki | mobile +358 41 541 5550 | e-mail santtu.lahdelma@f1boat.fi | www.f1boat.fi | © S&S Marketing Oy