Sami Selio
 
 
 

13.6.2009 Sami Seliö kolmanneksi Lahdessa

Uran paras kotikisa ja paras suomalaistulos

Sami Seliö taisteli kolmanneksi F1-veneiden MM-sarjan osakilpailussa Lahdessa. Vesijärvellä lauantaina ajetussa viikonlopun toisessa GP-lähdössä Seliö ajoi hurjasti palkintokoroketta kohti, ja onnistui toiseksi viimeisellä kierroksella puristamaan 420-hevosvoimaisen veneensä sellaiseen liitoon, että nousi kolmannelle sijalle. Kisan voitti hallitseva maailmanmestari Jay Price. Seliö jäi voitosta vain 10 sekunnin päähän.

- Oli erittäin tiukka kisa. Olen tulokseen tyytyväinen. Se tuli hirmuisella riskillä. Keli oli kova, ja venettä piti ajaa tosi tarkasti. Onneksi sunnuntaiksi saatiin säädöt kohdalleen, Seliö iloitsi.

Seliö starttasi kisaan kolmannesta lähtöpaikasta. Kilpailun aikana hänen sijoitus oli hetken jo viidentenäkin, mutta lopussa suomalainen kiri takaisin palkintokorokkeelle. Lahden kilpailuviikonlopun toinen MM-startti oli vaiherikas, sillä kolmen ympäriajon vuoksi ”paceboat” vieraili radalla kolmasti, ja keltaisten lippujen alla ajettiin useampikin kierros.

- Aina kun turvavene siirtyi radalta, menivät kaikki uusintalähdöt osaltani vähän huonosti. Menetin aina pari sijaa, mutta onneksi pystyin ajamaan ne takaisin. Mutta voin sanoa, että tämä kolmas sija tuli tosiaankin kauhealla riskillä. Oli kuskin keli ja oli pakko yrittää, Seliö tuumasi.

Viikonloppu oli Mad Croc –tiimin Seliölle nousujohteinen. Perjantaiseen MM-lähtöön hän starttasi paikalta yhdeksän, ja nousi kisassa viidenneksi. Jo se oli paras suomalaiskuskin saavutus koskaan Suomen MM-vesillä. Lauantaina tilasto kaunistui entisestään.

- Voitto oli tavoitteeni, mutta olen tyytyväinen nyt näistäkin sijoista, sillä ne tulivat työn tuloksena. Viikonloppu oli ihan positiivinen juttu, ja MM-sarjassa kaikki mahdollista. Kahden kisaviikonlopun jälkeen näyttää, että jostain syystä molempina päivinä ajetaan vähän ristiin. Mestaruusjahti jatkuu, Seliö sanoi.

MM-sarjan yhteispisteissä Seliö on neljän osakilpailun jälkeen kuudentena. Seuraavaksi F1-veneet kilpailevat kahdessa osakilpailussa Venäjällä Pietarissa elokuun alussa.

Lopputulokset, Lahti 13.6.:

1. Jay Price, QAT, 37 kierrosta
2. Thani Al Qamsi, UAE, + 7,81 s
3. Sami Seliö, FIN, + 10,80 s
4. Guido Cappellini, ITA, + 13,38 s
5. Philippe Chiappe, FRA, + 14,95 s

MM-pisteet 4/16 osakilpailua:
1. Thani Al Qamsi, UAE, 53 p.
2. Jay Price, QAT, 38 p.
3. Jonas Andersson, SWE, 32 p.
...6. Sami Seliö, 19 p.

 
News
Articles
LIVE RACE
GALLERY
NEWS
Seliš FACEBOOK
Seliš TWITTER
SelišYOUTUBE
SPONSORS
HOUSE PROJECT
JUNIOR TEAM
CATCH A RIDE!
REGISTER

Santtu Lahdelma Director Sales & Marketing | Mad Croc F1 Team | S&S Marketing Oy PL 54 FI-00811 Helsinki | mobile +358 41 541 5550 | e-mail santtu.lahdelma@f1boat.fi | www.f1boat.fi | © S&S Marketing Oy
Designed by Into Group