Sami Selio
 
 
 

9.2.2009 Seliölle palkintosadetta

Sami Seliö on valittu Pohjoismaiden parhaaksi kilpaveneilijäksi.
Valinnan suorittivat kansainvälisen kilpaveneilyliiton (UIM) Pohjoismaiset veneilyliittomaat.

- Tällaiset tittelit otan kiitollisuudella vastaan. Suuri kunnia, jota arvostan korkealle, Sami Seliö sanoo.

Viikonloppuna Seliö vieraili Helsingin Venenäyttelyssä. Tiistaina matka jatkuu testityöhön Italiaan.

- Hyvä viikonloppu. Perjantaina varmistui Lahti GP:n jatko (12. -13.6.2009) ja nyt vielä Pohjoismaiden paras palkinto. Fillis on hyvä ja puhkun intoa uuteen kauteen.

Uusia sopimuksia


Viikonloppuna solmittiin myös useita merkittäviä yhteistyösopimusta. Honkatalot, Bella-Veneet Oy ja Brunswick Marine (Mercury) jatkavat markkinointiyhteistyötä Seliön kanssa. Lisäksi Samin tukijoukkoihin on liittynyt myös kotimaan suurin veneilyn erikoisjulkaisu Navigare-lehti.

- Ajat on tiukat, joten olen erityisen iloinen näistä kumppanuuksista. Nämä ovat hienoja uutisia, Seliö päättää.

Sami Seliö oli viikonloppuna vahvasti esillä myös kotimaisessa tv-mediassa.Ylen Urheiluruutu, MTV 3 Tulosruutu ja Nelosen IS Urheilu esittivät Samista yhteensä neljä eri  inserttiä.

 
News
Articles
LIVE RACE
GALLERY
NEWS
Seliš FACEBOOK
Seliš TWITTER
SelišYOUTUBE
SPONSORS
HOUSE PROJECT
JUNIOR TEAM
CATCH A RIDE!
REGISTER

Santtu Lahdelma Director Sales & Marketing | Mad Croc F1 Team | S&S Marketing Oy PL 54 FI-00811 Helsinki | mobile +358 41 541 5550 | e-mail santtu.lahdelma@f1boat.fi | www.f1boat.fi | © S&S Marketing Oy
Designed by Into Group