|
Sami Seliöllä hyviä muistoja Abu Dhabista
Mestaruutta ajatellen nyt on voittojen aika
F1-veneiden MM-vuosi huipentuu tavan mukaan Persianlahdella. Sami Seliö jatkaa tiukasti mestaruusjahtiaan, kun yli 400-kilpaveneet rantautuvat perjantaina ja lauantaina Abu Dhabin kullankimalteisiin maisemiin. Seliö on sarjassa neljäntenä, kun neljä osakilpailua on vielä edessä.
- Tilanne on kaikessa raakuudessaan nyt se, että voittoja tarvitaan. Kakkos- tai kolmossijoilla tuskin mestaruuteen pystyn nousemaan. Sikäli tilanne on ok, että vauhtia kyllä riittää. Mutta kuten olen niin monta kertaa tällä kaudella jo sanonut, nyt tarvitaan luotettavuutta, Seliö tietää.
Konerikko viime viikonloppuna Qatarissa söi suomalaisen saumat MM-johtoon. Nyt Seliö on paneutunut tiiminsä kanssa todellakin moottoripuoleen. Seliö on 24 pistettä perässä sarjaa johtavasta Thani Al Qamsysta.
- Meille tulee moottorista uusi kehitysversio, ja testeissä se on tuntunut todella hyvältä. Nyt laitetaan kaikki peliin. Muistetaan nyt kuitenkin, että voitosta napsahtaa 20 pistettä, eli 80 pinnaa on vielä jaossa, Seliö korostaa.
Abu Dhabista Seliöllä on hyviä muistoja. Kaksi vuotta sitten hän varmisti mestaruuden samoilla vesillä, ja lisäksi tilastot kertovat paalupaikasta ja voitosta tällä radalla.
- Rata sopii minulle ja veneelleni. Lisäksi täällä on yleensä sopivan neutraali keli, venesarjan suomalaistähti muistuttaa. |