Sami Selio
 
 
 

Seliö jälleen paalulla kilpailussa konerikko kärkipaikalta

Ei tällaista epäonnea ole kenelläkään

Sami Seliö jäi ilman MM-pisteitä F1-veneiden Abu Dhabin osakilpailussa lauantaina. Mestaruudesta taisteleva suomalainen onnistui jälleen täydellisesti aamupäivän aika-ajossa, ja otti jo kauden seitsemännen paalupaikkansa. Iltapäivän GP-lähdössä Seliö johti konerikkoon asti, ja joutui pettymyksekseen keskeyttämään johtopaikalta. Startissa hän putosi hetkeksi kolmanneksi, mutta nousi pian takaisin kärkeen. Vaiherikkaan ja värikkään kisan voittoon ajoi Qataria edustava Jay Price.

- Kiertokanki hajosi ja sillä selvä. Uusi kone ja silti kävi näin. Ei tällaista epäonnea voi olla kenelläkään. Taas meni varmat 20 pistettä hukkaan. Alkaa tulla mestaruuden kanssa vähän kiire, Seliö sanoi.

Seliö olisi voitollaan noussut MM-sarjassa kakkoseksi vain yhdeksän pisteen päähän kärkimies Guido Cappellinista. Cappellini sekä muutkin Seliön edellä pisteissä olleet (Thani Al Qamsy ja Jonas Andersson) jäivät hekin tänään nollille.

- Siitä on helppo laskea mikä merkitys voitolla olisi nyt ollut. Mutta turha sitä on tässä manailla. Tilanne on mestaruuden suhteen sama kuin ennen tätäkin kisaa, paitsi että nyt on yksi kisa vähemmän jäljellä. Tiiminkin puolesta harmittaa, sillä he ovat varmasti tehneet kaikkensa, ja sitten tekniikka vaan pettää vaikka mitä tehdään, Seliö mietiskeli.  

MM-sarja päättyy ensi viikolla Arabiemiraattien Sharjahissa. Kilpailut ajetaan torstaina ja perjantaina. Seliöllä 29 pisteen matka kärkeen, kun 40 pistettä on vielä tähteellä.

- Aika hankalaksi menee, mutta mahdollisuus on edelleen olemassa. Kun vauhti on kuitenkin kunnossa, niin kyllä se mestaruus on vielä mielessä, Seliö korosti. 

F1-veneet, 5.12. Abu Dhabi
1. Jay Price (QAT), 37/37 kierrosta
2. Ahmed Al Hameli (UAE), + 12,68 s
3. Philippe Chiappe (FRA) , + 28,33 s
4. Fabio Comparato (ITA), + 36,30 s
5. Francesco Cantando (ITA), + 37,21 s
6. Duarte Benevente (POR), + 52,75 s

MM-pisteet, 14/16 osakilpailua:
1. Guido Cappellini (ITA), 129 p.
2. Thani Al Qamsy (UAE), 119 p.
3. Jay Price (QAT), 105 p.
4. Jonas Andersson (SWE), 104 p.
5. Sami Seliö (FIN), 100 p.
6. Francesco Cantando (ITA), 86 p.

 
News
Articles
LIVE RACE
GALLERY
NEWS
Seliš FACEBOOK
Seliš TWITTER
SelišYOUTUBE
SPONSORS
HOUSE PROJECT
JUNIOR TEAM
CATCH A RIDE!
REGISTER

Santtu Lahdelma Director Sales & Marketing | Mad Croc F1 Team | S&S Marketing Oy PL 54 FI-00811 Helsinki | mobile +358 41 541 5550 | e-mail santtu.lahdelma@f1boat.fi | www.f1boat.fi | © S&S Marketing Oy
Designed by Into Group