Sami Selio
 
 
 

Sami Seliöstä vuoden moottoriveneilijä

F1-veneilyn suomalaistähti mukana viikonlopun VM Motorsport show -näyttelyssä Helsingissä

Seliö julkistaa messuilla oman junioritallinsa

F1-veneiden MM-sarjan suomalaistähti Sami Seliö on valittu vuoden moottoriveneilijäksi. Valinnan suoritti Urheilutoimittajien liitto. Seliö saavutti päättyneellä kaudella MM-pronssia, ja ajoi F1-veneiden uuden paalupaikkaennätyksen.

-Tämä on hieno tunnustus ja kertoo siitä, että työ maailmalla on huomioitu myös Suomessa. Tämä tuntuu oikeasti hyvältä, Seliö iloitsi.

Seliön uusi MM-kausi alkaa toukokuussa Portugalissa. Vaikka aikaa vuoden 2010 ensimmäiseen aika-ajoon on vielä kuukausia, on Seliön kalenteri täyttymässä. Ensi viikonloppuna hän vierailee VM Motorsport Show -näyttelyssä Helsingin Jäähallissa.

-Lauantaina ja sunnuntaina minut löytää meidän omalta osastoltamme. Näytteillä on mm. 2-paikkainen F1-vene. Sunnuntaina olen myös haastattelussa päälavalla. Ennen Suomeen tuloa jatketaan vielä muutama päivä kuntoleiriä täällä Espanjassa. Justiinsa tulin sauvakävelemästä Teide-vuorelta, Seliö kertoo.

Hienossa moottoriurheilun suurtapahtumassa Seliö esittelee omalla osastollaan myös uuden juniortiiminsä ja kaluston.

-Tiimin jäsenet ovat 8-15 -vuotiaita, ja he kilpailevat alkavalla kaudella suomenmestaruudesta SJ15-luokassa. Kuskiksi ehtii vielä hakea nettisivujemme www.samiselio.com kautta, Seliö sanoo.

Huomionarvoista on, että junioritallin kuljettajat tulevat saamaan kaluston veloituksetta käyttöönsä. Tallin toiminta ja kalusto rahoitetaan yhteistyökumppaneiden avulla sekä Sami Seliö -fanituotteiden myynnistä saatavalla tuotolla.

-Tallin perustamisen tarkoituksena on tuoda uusia harrastajia kilpaveneilyn pariin sekä parantaa lajin tunnettavuutta. Juniortiimi perehdyttää nuoria ja heidän vanhempiaan kilpaveneilyn maailmaan, ja miten tulee edustaa yhteistyökumppaneita parhaalla mahdollisella tavalla. Tallin toiminta hoidetaan aina ammattimaisesti vaikka kyse on junioritoiminnasta, Seliö korostaa.

 
News
Articles
LIVE RACE
GALLERY
NEWS
Seliš FACEBOOK
Seliš TWITTER
SelišYOUTUBE
SPONSORS
HOUSE PROJECT
JUNIOR TEAM
CATCH A RIDE!
REGISTER

Santtu Lahdelma Director Sales & Marketing | Mad Croc F1 Team | S&S Marketing Oy PL 54 FI-00811 Helsinki | mobile +358 41 541 5550 | e-mail santtu.lahdelma@f1boat.fi | www.f1boat.fi | © S&S Marketing Oy
Designed by Into Group