Sami Selio
 
 
 

Sami Seliö Junior Team kilpailee SM-sarjassa

Kuljettajiksi Jasmine Ahonvala 12, Max Blomberg 10 ja Tino Seppälä 9

Sami Seliö Junior Team valmistautuu alkavaan SM-kauteen. Seliön nimeä kantavan junioritiimin kuljettajat on julkistettu perjantaina Vene 10 Båt -messuilla. Kuskeiksi valittiin Jasmine Ahonvalta, 12, Max Blomberg, 10 ja Tino Seppälä, 9. Kolmikko kilpailee alkavalla kaudella SJ15-luokan SM-sarjassa.

-Tarjoamme kuljettajille kaluston ja varusteet ilmaiseksi. Haluamme tuoda yhteistyökumppaneidemme kanssa uusia nuoria ja innostuneita perheitä kilpaveneilyn pariin. Olen sydämestäni iloinen, että tämä toteutui. Saimme aivan valtavasti hakemuksia Internetin kautta, joten tällainen ainutlaatuinen tilaisuus todella kiinnosti, Seliö iloitsee. 

Jasmine, Max ja Tino tulevat saamaan uudet SJ15-veneet, joita vauhdittaa 15-hevosvoimainen Mercury-moottori. Veneilyn huipulla maailmanmestareita jo vuosikymmeniä vauhdittanut menestynyt moottorivalmistaja tulee entistä vahvemmin mukaan uuteen nuorille suunnattuun kilpaprojektiin Suomessa. Junioritiimin päällikkönä toimii Oleksi Rinne.

-Mielenkiintoinen juttu kaiken kaikkiaan. Ajamisen ohella keskitymme hoitamaan myös kaiken muunkin toiminnan järjestelmällisesti ja ammattimaisesti, Seliö korostaa. 


Tino Seppälä
ikä: 9
asuinpaikka: Lohja
harrastukset: karting

Max Blomberg
ikä: 10
asuinpaikka: Söderkulla
harrastukset: jalkapallo


Jasmine Ahonvala
ikä: 12
asuinpaikka: Nummela
harrastukset: cheerleading


SJ15 SM 2010
29.-30.5. Tammela
12.-13.6. Uusikaupunki
2.-4.7. Hyrynsalmi
17.-18.7. Hirvensalmi
14.-15.8. Salo
11.9. Imatra

 
News
Articles
LIVE RACE
GALLERY
NEWS
Seliš FACEBOOK
Seliš TWITTER
SelišYOUTUBE
SPONSORS
HOUSE PROJECT
JUNIOR TEAM
CATCH A RIDE!
REGISTER

Santtu Lahdelma Director Sales & Marketing | Mad Croc F1 Team | S&S Marketing Oy PL 54 FI-00811 Helsinki | mobile +358 41 541 5550 | e-mail santtu.lahdelma@f1boat.fi | www.f1boat.fi | © S&S Marketing Oy
Designed by Into Group